Kuu hiljaa kuiskaa aamun aikaan:
Ken vielä muistaa öisen taivaan?
Ken pimeyden syliin kylmään vaan kiehtovaan
synkkyyden kyliin varjojen viettelys kehtonaan
rohkenee painaa raskaan pään
valon lainalla käydä elämään?
Säteellä suuri joukko lapsia
sokeita juuri kirkkaudesta.
Turha moittia hulluksi kuuta;
valon on voittoa hetkikin varjottomuutta.
Syyttä ei kuukaan kuiskaile,
ei kukaan muukaan yöhön valoa tarjoile.
Aurinkoon palaa rakkainkin palvoja,
kuulle kelpaa kunhan yön jaksaa valvoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti