Kunhan nousee huominen,
jää taa vanha vaivainen mies.
Koittaa uusi luominen,
kirpoaa yltä ihmisen ies.
Sydän valmis vailla valhetta,
rakkaus sielussaan kipinää lyö.
Katse kirkas hakee vastausta,
mihin lakkaa ihmisen työ?
Rikkaaksi voidaan tulla,
rakkaaksi synnytään.
Mikä hinta on haudatulla,
jos kyynelittä elon pelto kynnetään?
Ennemmin itken sokeuteen saakka,
ennemmin etsin eloni ajan.
Kuin antautuisin ihmisen taakkaan,
unohtaisin kaikkeuteni rajan.
Hakeva katse, sielu avoin,
uutta viiniä virratkoon leiliin.
En tahdo elää ihmisen tavoin,
silti pelkään katsella peiliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti